Tänään ei ollut ehkä ihan meidän päivä. Ilokseni Riku sai tänään laatuarvostelussa erinomaisen ja sijoittui kolmanneksi junnuluokassa. Tuomarin mielestä Riku on kuitenkin kaikin tavoin liian iso, eikä hän pitänyt myöskään sen päästä. Kaula kuitenkin kaunis ja liikkui aika hyvin. No onhan se korkea, mutta ei kuitenkaan yli rotumääritelmän ylärajan. Näyttää toki myös niin isolta, koska massa puuttuu.
Mun silmään esim. luokan voittaja ei ollut yhtään pienempi, mutta on vanhempana valmiimpi.
Riku kehässä lauantaina
Kuva: Henna Suihko
No Edna sitten sai H:n, eikä tuomari pitänyt siitä ollenkaan. Arvostelussa oli muutama positiivinen kommentti, mutta suullisesta palautteesta sain kuvan ettei E ollut pätkääkään mieleen hänelle. Koko koira ja sen pää oli kauttaaltaan liian kapea. Eturinta ikäisekseen puutteellinen, eikä hän usko että se tulee siitä parantumaan. No mutta minä uskon!! Minusta Edna on kaunis ja se on tärkeintä.
Jotenkin mulle jäi tästä tuomarista aika "jännä" fiilis, mutta tätähän tämä näyttely touhu on.
Alla kiva kuva Hetasta ja poikakavereista. Queen Heta loikoilee sohvalla lempiasennossaan ja pojat päivystää ikkunan takana. Vanha herra Simba ylimpänä ja keskellä pentujen isä Peetu. Heta ja sen viisi sisarusta täyttävät tänään 5 vuotta! On outoa kun Heta ei ole kotona pitämässä jöötä pennuille. Mutta se on onneksi aina ollut Hannelella kuin kotonaan. Mokoma on kerinnyt jo ruokavarkaisiinkin...

Kuva: H. Laakso

0 kommenttia:
Lähetä kommentti